Lohjan liitokiekkoilijoiden joukkueet valmiina mestaruustaistoon!

18.6.2021

Lohjan Liitokiekkoilijoiden avoimen sarjan joukkueen muodostavat Raimo Sokka, Niko Fagerström, Johannes Uotila ja Ville Koutonen ovat harjoitelleet ja kilpailleet itsensä huippukuntoon ennen viikonlopun SM-kilpailuja.

-Viimeistelytreenin teimme 15.6 Kaatiksella ja sen perusteellla ainakin putti toimii. -Joukkueen kapteeni Sokka toteaa.

Avoimen joukkueen rating on yhdeksänneksi paras, mutta tavoitteet lienee kuitenkin paljon korkeammalla. Ennakkosuosikkina kisaan lähtee uusi DFDG-Hyvinkää johon ollaan haalittu useampikin huippuheittäjä muista seuroista. Mäkelän, Hyytiäisen, Koivun ja Kuitusen muodostaman joukkueen kokonaisrating on 4020 ja toiseksi paras rating on Vuorelan Veikkojen 4016 kun taas oman joukkueemme rating on 3897.


-Niko matkusti kisapaikalle jo torstai-iltana kun me muut taas matkustamme paikan päälle perjantaiaamusta. Ennakkosuosikkeja emme ole mutta mitali on tavoitteena ja siitä lähdemme tosissamme taistelamaan. – Kapteeni Sokka toteaa.


Sekajoukkueen matka kohti Tarinalaaksoa alkoi perjantaiaamuna 06.30 kotiratamme Laakspohja DGC:n parkkipaikalta. Matkaan lähtivät Juha Heinänen, Kirsi ”Kiki” Kaikkonen, Janne ”ProTour” Louhi ja Eemil ”Hyzer” Hyrkkö.


-Seka joukkueen treenit ovat jääneet hieman viimetippaan Eemilin vapauduttua puolustusvoimain palveluksesta vasta viikkoa ennen kilpailuja. Hyrkkö ja Heinänen kilpailivat viime sunnuntaina parikilpailussa Laakspohjassa sijoittuen toiseksi. -Heinänen summaa.


-Kävimme Inkoossa neppailemassa viimeistelytreenin torstai-iltana ja heitto tuntui kulkevan hyvin. -Janne kertaa Kirsin säestyksellä.


Sekajoukkueen sijoitus ennakkoon on vasta 17., mutta päivitettyjen ratingien perustella on tapahtunut jo merkittävää nousua aina sijalle 12 saakka.


-Tavoittelemme tasaista hyvää kilpailua emmekä aseta varsinaista sijoitustavoitetta. Joukkueemme vahvuus on monipuolisuus, meillä on sekä kämmeneltä että rystyltä heittäviä pelaajia; putti ei ole vahvuutemme kuten avoimella joukkueella. – Kirsi toteaa naurahtaen.

-Onko siellä muka joku joka meidät voi voittaa Eemil huudahtaa takapenkiltä ja asettaa selkeä sijoitustavoitteen.


Molemmat joukkueet aikovat harjoitella perjantaina kisaratoja ja kuulemme varmasti vielä lisää miten kisakunnon rakennus toimii.


Kilpailuiden etenemistä voit seurata täältä: https://discgolfmetrix.com/1655169